Kansallinen Kokous ja Kuninkaan Kuolema

Ranskassa Bastilji on kaatunut ja maata hallitsee nyt hiljattain muodostettu Ranskan kansalliskokous. Useimmat kansalliskokouksen jäsenet kuuluvat kolmannen säädyn varakkaampaan ryhmään. He ovat porvareita, asianajajia ja lääkäreitä. Mutta mukana on myös aatelisia ja pappeja sekä muutama työläinen. Pariisin kaduilla vaeltaa osaamattomia ja osaavia työläisiä, jotka ovat aseistettuja vallankumouksellisia.

He tappavat kuninkaan virkamiehiä, jotka eivät ole jo lähteneet maasta. Kansannousu ei tapahdu ainoastaan Pariisissa. Ranskan muilla alueilla maatilojen työntekijät ja käsityöläiset ovat kuulleet Bastiljin kaatumisesta; hekin polttavat linnoja ja tappavat aatelisia. Useat aateliset lähtevät ulkomaille. Ne harvat aateliset ja papit, jotka kuuluvat kansalliskokoukseen, tuntevat olonsa pelokkaiksi ja uhatuiksi kolmannen säädyn osalta.

Elokuun 4. päivän yönä 1789 he suostuvat luopumaan kaikista etuoikeuksistaan. Nyt puuttuu vain kuninkaan allekirjoitus. Sitten kaikkien täytyy maksaa veroja, ja lakien on oltava samanlaisia kaikille. Kuningas Ludvig XVI ei pidä kansalliskokouksen päätöksestä; hän kieltäytyy allekirjoittamasta.

Pariisin asukkaat eivät pidä tästä. Mielenosoitukset riistäytyvät käsistä. Naiset osoittavat mieltään jauhojen puutteen vuoksi. Ja 7000 naista marssii Versaillesiin, jossa kuningas ja hänen vaimonsa Marie Antoinette asuvat. He vaativat kuningasta mukaansa Pariisiin.

Osa vihaisista mielenosoittajista jopa murtautuu kuninkaan luo. Ihmiset eivät oikeastaan inhoa kuningasta, mutta Itävallasta kotoisin olevaa kuningatarta he vihaavat. Kun hänelle kerrottiin ihmisten olevan nälkäisiä, hänen kerrotaan sanoneen: "Mutta jos heillä ei ole leipää, syökööt kakkua!" Mutta todennäköisimmin hän ei koskaan oikeasti sanonut näin. Kuninkaan täytyy antautua ja mennä heidän kanssaan Pariisiin. Ranskan kansalliskokous perustaa lisää lakeja päästäkseen eroon ‘l'ancien regimen’ - vanhan hallintojärjestelmän - riistosta.

Kaikki aateliston ja kirkon omistama tulee nyt kuulumaan valtiolle. Maatilojen työntekijät ovat pian tyytyväisiä; heidän ei tarvitse maksaa epäoikeuden- mukaisia veroja aatelistolle. He palaavat vanhaan elämäntapaansa. Monet papit ja piispat yrittävät parhaansa mukaan piilottaa rikkautensa. Toisin kuin kaupungin asukkaille, maatilojen työntekijöille tämä ei ole ongelma, koska he ovat usein syvästi uskonnollisia ja luottavat kirkkoon.

Vuonna 1791 Kansalliskokous päättää, että Ranskalla pitäisi, kaikesta huolimatta, olla kuningas, mutta hyvin rajoitetuin valtuuksin. Kuningas Ludvig XVI huolestuu suuresti perheensä turvallisuudesta, ja kesäkuussa 1791 perhe yrittää paeta. Pakosuunnitelmat on valmistellut kuningattaren ihailija, kreivi Axel von Fersen, jonka on salaa lähettänyt Ruotsin kuningas, Kustaa III. Kuningas perheineen jää kiinni kesken paon ja viedään takaisin Pariisiin. Kuninkaallinen perhe on nyt vankina omassa palatsissaan.

Vuonna 1792 Kansalliskokous mitätöi kruunun. He muuttavat sen nimen kansalliseksi kokoukseksi. Kuningas saa salaa apua muilta kuninkailta sekä aatelisilta, jotka ovat jo paenneet Ranskasta. Osa hänen kirjeistään löydetään, ja ihmiset päättävät kuninkaan olevan syyllinen. Se, mihin hän on syyllinen, ei ole selkeää - mutta syyllinen hän on.

Häntä syytetään maanpetoksesta ja tuomitaan kuolemaan. Tammikuussa 1793 hevosvaunut ajavat torille Pariisissa. Vaunuissa on Ludvig XVI. Torilla seisoo uusi keksintö, työkalu, jonka on tarkoitus tehdä teloittamisesta nopeaa, inhimillistä ja kivutonta - giljotiini. Herrasväki, kuolen syyttömänä!

Rummut! Kauan eläköön vapaus! Kauan eläköön tasavalta! Jopa Marie Antoinettea syytetään maanpetoksesta, ja hänet teloitetaan. Ympäri Eurooppaa kuninkaat ja aateliset ovat peloissaan ja vihaisia kuullessaan, että Ludvig XVI on teloitettu ja aatelisto mitätöity.

Jos niin voi käydä Ranskassa, niin voi käydä myös täällä! Kuninkaallisen perheen teloittamisen jälkeen Ranskassa alkaa hirmuvallan aikakausi. 35 000 ihmistä teloitetaan lyhyessä ajassa, eikä kukaan tiedä, kenen vuoro on seuraavaksi.