Homo Sapiens: Tutkimusmenetelmät

Mistä tiedämme, että ihmiset ovat kehittyneet toisesta lajista? Kaivinkoneestako? Kyllä, joskus ihmisten esihistoriallisia jälkiä löydetään sattumalta, tehdessämme jotain muuta. Kuten tässä, tietä rakentaessa. Joskus taas satelliittikuvissa saattaa näkyä jotain - löytyy jälkiä kumpuhaudoista, tai maiseman muoto osoittaa, että se on voinut olla täydellinen paikka esihistorialliselle asutukselle.

Oho, he ovat näköjään löytäneet jotain! Ruukunkappaleita. Heidän täytyy soittaa esihistoriallisen ajan ammattilaiselle, eli arkeologille. Arkeologit kaivavat kuoppaa, eli kaivantoa. Kaivaus on neliönmutoinen, jossa on täydellisen pystysuorat seinät.

Seinät ovat vähän kuin... raidoitettuja! Niissä on maaperän kerroksia, hajonneita lehtiä, hiekkaa, ja kovettunutta soraa, jotka ovat muodostuneet pitkän ajan kuluessa. Aivan kuten leipoessasi kakkua, alin kerros tulee ensin ja ylin viimeiseksi. Joten arkeologit tietävät, että luu, joka löytyy kerroksesta seitsemän, on päätynyt sinne aiemmin kuin ruukunkappaleet kerroksessa yksi.

Luu on vanhempi. Mutta he eivät tiedä, kuinka vanhoja ruukunkappaleet tai luu ovat. He lähettävät löydökset laboratorioon tarkempia tutkimuksia varten. Kaikki eläimet ja kasvit, jotka elävät maalla, sisältävät tiettyä hiilityyppiä, joka on vähän radioaktiivista - hiili-14:ää. Kun kasvi tai eläin kuolee, osa hiili-14:stä alkaa lahota.

Mittaamalla radioaktiivisen hiili-14:n suhteen kerran eläneessä materiaalissa, voimme laskea, kuinka kauan sitten se kuoli. Tätä kutsutaan C-14 -menetelmäksi, ja se toimii hyvin kaikilla vanhoista puunrungoista luunkappaleisiin ja ruoanjäämiin. Nyt arkeologit tietävät, että ruukunkappaleiden ruoanjämät ovat 1000 vuotta vanhoja ja että seitsemännen kerroksen luu on 19 000 vuotta vanha. He kaivavat syvemmälle! Katso, pääkallo kerroksessa 22.

Arkeologit epäilevät, että pääkallo ei kuulu Homo sapiens -lajille. He soittavat kollegoilleen, paleoantropologeille, jotka ovat aikaisten esi-ihmisten ammattilaisia. Kallo on jumissa, aivan kuin betonissa, joten paleoantropologien täytyy veistää se irti. Tämä kerros on ollut valtavan paineen kohteena satoja tuhansia vuosia. Materiaalit, jotka olivat aiemmin pehmeitä, ovat kivettyneet.

Pääkallosta on tullut fossiili. Kallo on vanha. Luultavasti vanhempi kuin 50 000 vuotta, ja siksi C-14 -menetelmä ei enää toimi. 22. kerroksen materiaalin iän määritys on vaikeaa.

Mutta, kerrokset kallon ylä- ja alapuolella - kerrokset 21 ja 23 - koostuvat kovaksi pakkautuneesta vulkaanisesta tuhkasta, joka muodostui kahden eri tulivuorenpurkauksen aikana. Ja vulkaanisen tuhkan iän pystyy määrittämään. Tämä tehdään myös mittaamalla radioaktiivisuutta ja sitä, kuinka se on muuttunut tuhkan muodostumisesta alkaen. Näytteet osoittavat, että kerros 21 on 300 000 vuotta vanha, ja kerros 23 on 400 000 vuotta vanha. Nyt tutkijat tietävät, että niiden välissä oleva kerros muodostui välillä 300 000 ja 400 000 vuotta sitten.

Pääkallo löytyi kerroksen 22 yläosasta, joten tutkijat arvioivat sen olevan suunnilleen 300 000 vuotta vanha. Ehkä tämä yksilö kuoli tulivuorenpurkauksessa ja hautautui tuhkan alle? Nyt kalloa tutkivat huolellisesti luuasiantuntijat, eli osteologit. He punnitsevat, mittaava ja vertaavat. He voivat määritellä, kuuluuko pääkallo Homo sapiens -lajille vai sukupuuttoon kuolleelle lajille.

He pystyvät määrittelemään yksilön sukupuolen, oliko se sairas kuollessaan ja kuinka isot aivot sillä oli. Tämä pääkallo on hyvässä kunnossa, ja siinä näkyy ominaispiirteitä naispuolisesta neandertalin- ihmislajin edustajasta. Kallo on säilynyt niin hyvin, että tutkijat pystyivät jopa lukemaan yksilön DNA:n hampaasta. DNA-analyysi vahvistaa yksilön naiseksi, ja että hän eli suunnilleen 300 000 vuotta sitten, ja että hänellä oli luultavasti ruskeat silmät ja punaiset hiukset. Tietämys ihmisen kehityksestä - eli evoluutiosta - paranee koko ajan.

Eri tieteenalojen tutkijat tekevät yhteistyötä ja käyttävät eri tapoja ja tekniikoita voidakseen ymmärtää paremmin meitä ja sitä, mistä olemme lähtöisin.