Kuuban ohjuskriisi

1950-luvulla kommunisti Fidel Castro johtaa vallankumousta Kuubassa. Hän lupaa kuubalaisille vapauden Amerikan vaikutuksesta maassa sekä Yhdysvaltain tukeman diktaattorin Fulgencio Batistan tiukasta ja julmasta järjestelmästä. Mutta valtaan päästyään Castro käyttää monia samoja taktiikoita kuin edeltäjänsä. Jokaista, joka arvostelee häntä tai hänen politiikkaansa uhkaa vankeus tai kuolema. Tuhannet antikommunistit pakenevat Kuubasta, monet Yhdysvaltoihin.

Näihin aikoihin Yhdysvallat on mukana jatkuvassa konfliktissa kommunistisen Neuvostoliiton kanssa: kylmässä sodassa. Johtajat Yhdysvalloissa eivät halua kommunistin, neuvostoystävällisen johtajan hallitsevan Kuubaa. Joten he laativat suunnitelman. Ensin he kouluttavat joitain kuubalaisia, jotka ovat paenneet Yhdysvaltoihin taistelemaan. Sitten vuonna 1961 heidät lähetetään tunkeutumaan Kuubaan alueelle nimeltään Sikojenlahti.

Amerikan johtajat uskovat paikallisten kuubalaisten tukevan hyökkäystä, mikä johtaisi Kuuban kansan lopulta kukistamaan Castron itse. Mutta hyökkäys ei mene hyvin: Castron joukot saattavat hyökkääjät alakynteen ja he antautuvat nopeasti. Silti hyökkäys hermostuttaa Castroa ja hänen liittolaisiaan Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov päättää lähettää ydinohjuksia Kuubaan. Hän uskoo, että tämä tasoittaa pelikenttää, koska Yhdysvalloilla on jo Neuvosto- liittoon kohdistettuja ydinaseita Länsi-Euroopassa ja Turkissa.

14. lokakuuta 1962 amerikkalainen vakoojakone, joka lentää Kuuban yli, löytää ohjukset. Ne sijaitsevat alle 150 kilometriä etelään Yhdysvaltojen mantereesta. Ne voisivat saavuttaa minkä tahansa osan Yhdysvaltoja ja aiheuttaa joukkotuhoa. Yhdysvaltain presidentti John F.

Kennedy, kutsuu turvallisuusneuvonantajansa kiireelliseen kokoukseen. He harkitsevat vaihtoehtojaan: Pitäisikö heidän yrittää ratkaista kriisi neuvotteluilla vai käynnistää täysimittainen hyökkäys Kuubaa vastaan? Kennedy on huolissaan siitä, että hyökkäys käynnistäisi täyden ydinsodan, joten hän päätyy kaksivaiheiseen suunnitelmaan. Ensin hän käyttää Yhdysvaltain laivaston aluksia saartaakseen Kuuban ja estääkseen Neuvostoliittoa toimittamasta lisää aseita sinne meriteitse. Toiseksi hän esittää uhkavaatimuksen, että neuvostoliittolaiset alkavat poistaa olemassa olevia ohjuksia tai he kohtaavat Yhdysvaltain hyökkäyksen.

Televisiolähetyksessä 22. lokakuuta Kennedy ilmoittaa ohjusten löytymisestä ja esittää uhkavaatimuksensa. Hän kirjoittaa Hruštšoville, että mitä tahansa Kuubasta laukaistua ydinohjusta pidetään Neuvostoliiton hyökkäyksenä Yhdysvaltoihin. Hruštšov vastaa, että Neuvostoliitto ei peräänny. Monet pelkäävät, että molemmat osapuolet ovat ydinsodan partaalla.

Heidän pelkonsa lisääntyvät entisestään… 24. lokakuuta Neuvostoliiton laivasto, joka kuljettaa sotilastarvikkeita, lähestyy Yhdysvaltain saartoa. Jos neuvostoliittolaiset pääsevät läpi, sota syttyy varmasti. Sen sijaan Neuvostoliiton alukset pysähtyvät saarron ulkopuolelle ja lopulta kääntyvät takaisin. Se on myönteinen merkki siitä, että sota voidaan välttää… mutta ongelmana on silti Kuubassa jo olevat ohjukset.

Vastakkainasettelu jatkuu. 27. lokakuuta amerikkalainen vakoilukone ammutaan alas Kuuban yllä. Kennedyn neuvonantajat kehottavat häntä aloittamaan ilmaiskut Kuubaan ja tuhoamaan heidän aseensa. Mutta Kennedy odottaa.

Hän on edelleen päättänyt olla yllyttämättä kriisiä. Sinä iltana presidentti lähettää oikeusministeri Robert Kennedyn tapaamaan Neuvostoliiton suurlähettilään ja tarjoamaan huippusalaisen sopimuksen lopettaa jännitteet rauhanomaisesti. Neuvostoliitto suostuu poistamaan ydinohjuksensa Kuubasta, kun taas amerikkalaiset lupaavat vetää ohjuksensa Turkista. Kriisi on ohi… mutta kylmä sota, ja kilpailu ydinaseiden rakentamisesta jatkuu.