Johdatus potensseihin
on yhtä kuin...
Tiedät jo, että kertominen on toistuvaa lisäystä, eikö? Samalla tavalla voimme käyttää potensseja toistuvien kertolaskujen merkitsemiseen. 3x3x3x3x3 on kolme kerrottuna itsellään viisi kertaa Voimme kirjoittaa sen tällä tavalla: kolme potenssiin viisi säästääksemme tilaa. Suurempi numero vasemmalla on kantaluku. Tässä kantaluku on 3.
Tämä on luku, jota kerrotaan itsellään. Pienempi numero, kantaluvun yläpuolella, on eksponentti. Se kertoo sinulle, kuinka monta kertaa sinun tulisi kertoa kantaluku itsellään. Kantaluku ja eksponentti muodostavat yhdessä potenssin. Luet sen kolme potenssiin viisi.
Kahden ja kolmen potensseilla on omat erityiset nimensä. Kutsumme niitä neliöksi ja kuutoksi, kuten neljän neliö ja viiden kuutio. Tämä tulee geometriasta. Neliön alue kun on loppujen lopuksi sivu kerrottuna itsellään kaksi kertaa. Ja kuution tilavuus on yksi sivu kerrottuna kolmesti itsellään.
Neliöt ja kuutiot ovat yksinkertaisesti eri tapoja ilmaista tämä. Kun näet potenssilausekkeen, se tarkoittaa aina samaa asiaa. Y potenssiin X tarkoittaa Y kerrottuna itsellään X kertaa. Joten Y potenssiin X on täysin eri kuin Y kertaa X. Leon unohti koodin lukkoonsa.
Jokainen numero on nollan ja yhdeksän välillä, eli kymmenen eri vaihtoehtoa. Kuinka monta eri koodia Leonin tulee kokeilla ennenkuin hän on kokeillut kaikkia yhdistelmiä? Voit kirjoittaa tämän pulman potenssilausekkeena. Jokaista kolmea numeroa kohden sinulla on kymmenen vaihtoehtoa. Se on 10x10x10, eli kymmenen potenssiin kolme, mikä on 1000.
Leonin lukkoon on tuhat erilaista mahdollista yhdistelmää. Maria lainasi 5000 kruunua ostaakseen pyörän. Hän maksaa 5 % korkoa joka vuosi. Jos hän ei maksa takaisin mitään viiteen vuoteen, kuinka paljon hän on velkaa? Yhden vuoden jälkeen hän on velkaa alkuperäisen summan kertaa 1,05.
Ja jokaista lisävuotta kohti velan määrä sisältäen koron kertaantuu 1,05:llä. 1,05 kerrottuna itsellään viisi kertaa on sama kuin 1,05 potenssiin viisi. Joten Marian velka on 5000 kertaa 1,05 potenssiin viisi. Maksaakseen lainan takaisin, Marian täytyy nyt maksaa 6381 kruunua. Potenssit muodostuvat kantaluvusta ja eksponentista.
Kantaluku kerrotaan itsellään niin monta kertaa kuin eksponentti osoittaa. Kahden potensseja voidaan ajatella neliöiksi, ja niin niitä kutsutaankin. Kolmen potenssit ovat sitten samalla tavalla kuutioita.